Siirry sisältöön

Taru Verho

Image

Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uutta

Aloitin Avartin jouluna 2010 nuoriso-ohjaajan mielenkiintoisen esittelyn ansiosta. Olen nyt tehnyt pronssitason ja aloittelemassa hopeaa. Olen iloinen siitä, että lähdin mukaan.

Normaaleina iltoina yleensä autamme nuorisotyöntekijöitä siivoamaan ja tiskaamaan. Autamme myös bändi-illoissa, vammaisten askartelu- ja diskoilloissa, seiskaluokkalaisten illoissa ja muissa tapahtumissa nuorisotiloilla ja sen ulkopuolella.

Pronssitason seikkailun vaelsimme Valkealassa Repovedellä hankalan maaston ja hyvän sään kera. Kävimme myös säännöllisesti keilaamassa avartti-porukamme kanssa, lauloimme singstaria, pelasimme korttia. Avartti ei ole paljon vielä vaikuttanut elämääni, koska seikkailuni on vasta alussa ja porukassamme on vain vanhoja tuttuja, jotka olen tuntenut jo monta vuotta.

Odotan kuitenkin tulevia tapahtumia, joissa voisin tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uutta. Tähän on hyvä mahdollisuus, sillä olen lähdössä suomalaisen Avartti-ryhmän kanssa Israeliin.

Taru Verho, Lappeenranta