Ajauduin Avarttiin siten, että harrastin käsitöitä ja opetin niiden tekemistä myös nuorille. Eräänä päivänä kysyin nuoriso-ohjaajalta, olisiko olemassa mitään haasteellisempaa tekemistä. Hän kertoi minulle Avartista. Ensivaikutelmani oli mahtavaa! Voisin tehdä jotakin muuta ja jopa mennä vaeltamaan. Irakissa tämä ei olisi ollut mahdollista. Tuntui kuin joku olisi antanut minulle siivet, joilla voisin lentää.
Ensiksi en saanut vanhemmiltani juurikaan tukea. Etenkin isäni ei nähnyt Avartissa mitään hyödyllistä nuorille naisille. Mutta lopulta perheeni oli suurin tukijani rohkaisten minua tekemään Avartin loppuun saakka. He jopa ottivat valokuvia ja videoivat Avarttini etenemistä.
Mielestäni nuorten, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin minä, pitää vain kuunnella omaa sydäntään. Vaikka perheeni ei alussa tukenut minua, tiesin tekeväni jotakin tärkeää. Muistan, kun isäni sanoi minulle: ”Saat varmaan Avartista jonkin todistuksen. Mutta mitä hyötyä siitä on?” Tiedän, että ihmiset saattavat ajatella näin. Avartti on kuitenkin avain hyviin kokemuksiin ja juttuihin.
Elämäni muuttui palattuani tekemään Avartin palvelua Irakiin. Työskentelin vapaaehtoisena poliittisten vankien leirillä. Opetin heille demokratiaan ja Islamin uskoon liittyviä asioita. Monella heistä oli vääränlainen kuva Islamista. Kun ensimmäisen kerran kuulin mahdollisuudesta tehdä palvelu Irakissa, ajattelin, että en mene takaisin sinne. Olin juuri selviytynyt turvaan sodasta ja en halunnut enää kokea samaa. Mutta lopulta päätin yrittää.
Olosuhteet Irakissa olivat välillä hyvin vaikeat. Sain kuitenkin ihania ystäviä, itsetuntoni ja rohkeuteni kasvoivat. Kokemus opetti paljon itsestäni, ymmärsin vahvuuteni ja opin toimimaan paineen alla vaikeissa oloissa.
Avartin ideana on auttaa nuoria sopeutumaan yhteiskuntaan. Nuoret saattavat kulkea väärää tietä kohti erilaisia ongelmia. Avartti on jotakin positiivista, joka voi olla hyödyksi nuorille. Avartin kautta voi saavuttaa melkein mitä vaan.
Khadhraa Glenn, Australia