Siirry sisältöön

Avartti-kunniakirja Marja-Maija Pyykköselle

31.01.2011

Perjantaina 28.1. Sotkamon nuorisotoimen johtajalle Marja-Maija Pyykköselle myönnettiin kunniakirja Avartin hyväksi tehdystä ansiokkaasta toiminnasta.

Kunniakirjan onnellinen haltija Marja-Maija Pyykkönen oikealla

Kunniakirjan oli allekirjoittanut Avartti-neuvottelukunnan puheenjohtaja kulttuuri – ja urheiluministeri Stefan Wallin, ja sen toimitti perille Avartti-neuvottelukunnan puheenjohtaja, nuorisoasiainneuvos Olli Saarela.

Pyykkönen on jo pitkään kannustanut nuorisotyöntekijöitä ja nuoria mukaan kansainväliseen Avartti-ohjelmaan. Hän on merkittävästi omalla innostuksellaan ja työpanoksellaan vaikuttanut siihen, että Avartti-toiminta on alkanut Sotkamossa. Samalla Pyykkönen on mahdollistanut sotkamolaisten nuorten osallistumisen moniin Avartin kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin. ”Oli huikea ja mahtava kokemus, kun teimme Avartin kultaseikkailun Walesin vaativissa maastoissa viime kesänä. Siitä jäi elinikäinen, positiivinen muisto”, muistelee sotkamolainen Eeva-Leena Heikkinen.

Kunniakirja jaettiin Sotkamon uuden nuorisotalon avajaisten yhteydessä.