Ensimmäinen määränpäämme oli Östra Långgrundet. Matka ja rantautuminen sujuivat vaikeuksitta.
Toisen päivän matka alkoi aurinkoisesti ja tuuli oli mitä mieluisin. Tällä kertaa suuntamme oli kohti Pähkinäisen mukavaa pientä vierasvenesatamaa. Rantautuminen sujui vielä paremmin kuin ensimmäinen. Illalla oli muinaistulien yö ja saimme nauttia kauniista tulista, jotka hulmusivat pimeässä tyynessä yössä.
Aamulla lähdimme takaisin Stormälön satamaa. Tuuli oli oikukas ja melko voimaton, mutta jaksoimme urheasti jatkaa purjeilla loppuun asti. Aivan viime hetkillä tapahtui traaginen onnettomuus, kun peräsin pinnamme meni poikki. Mietittiin jo seikkailun keskeytystä. Päätimme kuitenkin rantautua sillä pinnan pätkällä, vaikka sitä olikin silmittömän raskasta liikuttaa. Urhea miehistömme onnistui täydellisesti rantautumisessa.
Ryhmämme yhteistyö ja yksilölliset taidot olivat matkan aikana kehittyneet. Siinä tarina miehistä, jotka tekivät Avartin historiaa. Se sai jopa ohjaajamme Jyrkin herkistymään ylpeydestä ja tietenkin helpotuksesta!
Kapteeni Erkki Soini
