Wali Avent, Asad Amiri, Amin Mohammadi olivat aloittamassa seikkailuaan tavoitteenaan ajaa polkupyörillä Savonlinnasta Punkaharjulle ja takaisin. Ennen lähtöä tarkistettiin, että pojilla olivat kaikki tarvittavat varusteet ja sovittiin tapaamispaikat reitin varrelle.
Nuorilla miehillä ei pyöräilyssä aikaa kulutettu, vaan jo tunnin päästä he olivat ensimmäisellä tapaamispaikalla 12 kilometrin päässä Savonlinnasta. Kunto oli kova ja henki hyvä. Hymyt paistoivat kasvoilla ja aurinko taivaalla. Matka sujui turvallisesti ja nopeasti.
Saavuttuaan määränpäähänsä pojat aloittivat leiriytymisen. Ruoka valmistui rannassa sijainneella nuotiopaikalla. Illalla nautittiin mukavista keskusteluista ja suunniteltiin seuraavan päivän aikataulua ja ohjelmaa. Kaikki näytti oikein hyvältä.
Toisena päivänä matka taittui jälleen joutuisasti. Savonlinnaan päästyään pojilla oli takana yli 60 kilometriä, yöpyminen teltassa ja hyvä mieli.
Palautekeskustelussa todettiin, että pojat olivat toimineet ryhmänä erinomaisesti eikä hyvästä suunnittelusta johtuen mitään vaaratilanteita tai sattumuksia ollut tapahtunut.
Pojat olivat todella kohteliaita, hyväkäytöksisiä sekä muutenkin oikein mallikelpoisia nuorison edustajia. Matkalla ohi ajaneet poliisit olivat näyttäneet peukkua, koska ryhmällä oli asianmukaisesti kypärät päässä sekä varustus ja liikennekäyttäytyminen kunnossa.
