Siirry sisältöön

Hopeaa ja Pronssia Luovin Liperin yksikköön

03.06.2011

Liiketalouden opiskelijat Anniina Herranen ja Joni Jäntti sekä puhdistuspalvelualan opiskelija Jenna Suutari saivat päättötodistuksen lisäksi Avartti-tunnustukset vapaa-ajan harrastamisestaan. Tunnustusten jakajina toimivat Nuorisoasiainneuvos Olli Saarela ja Nuorten palvelu Ry:n toimialajohtaja Pauli Parviainen.

Anniinalle, Jonille (hopeataso) ja Jennalle (pronssitaso) monivuotinen Avartti-harrastaminen on opettanut mm. seuraavia asioita:

- Avartti on antanut motivaation harrastamiseen ja kasvattanut sitkeyttä. ”Periksi ei anneta helpolla!”

- Seikkailureissu Kolille keskellä syysmyrskyä ja sateita oli kokemus, joka jäi rankkuudestaan huolimatta positiivisena mieleen.

- Avartin kautta on tullut mahdollisuuksia oppia monia uusia taitoja, joista on hyötyä työelämässä ja opiskeluissa. Mm. kymmensormijärjestelmän harjoitteleminen tuki liiketalouteen liittyviä opintojani.

- Iso juttu on ollut se, että Avartin kautta pääsin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni Hollantiin!

- Fyysinen kuntoni on parempi ja minulla on varmempi uimataito.

- Olen oppinut myös oman elämän kannalta tärkeitä taitoja. Minulle on tullut rohkeutta ja itseluottamusta.