MBE-arvonimi voidaan myöntää henkilölle, joka on ansiokkaasti toiminut yleishyödyllisesti yhteiskunnan hyväksi. MBE-nimi kokonaisuudessaan on: Member of the Order of the British Empire.
Aviva on suuri Suomen ystävä. Hän on vieraillut Suomessa vuonna 2008. Aviva on vaikuttanut suuresti omalla panoksellaan siihen, että vuosittain Suomen ja Israelin Avartin nuorisoryhmät vierailevat toistensa luona. Maaliskuussa israelilainen nuorten ryhmä osallistui Avartin lumileiriin Kemissä. Elokuussa suomalaiset nuoret osallistuvat kansainväliseen nuorten leiriin Israelissa.
Parhaimmat onnittelut Aviva! Jatka samaan malliin!
