Paikalle oli kokoontunut ohjaajia Saksasta, Luxemburgista, Afganistanista ja Suomesta. Jokaisen osallistujan kokemusmäärä Avartista oli erilainen, joten kurssi antoi osallistujasta riippuen joko perustaitoja Avartin ohjaamiseen tai syvensi osaamista.
Summer School -päiviin kuului paljon teoriaa, mutta myös paljon liikkumista lähimaastossa. Pohdimme Avartin perusteita ja filosofiaa, kiittämistä ja kannustamista, suunnittelimme toiminnan markkinointia ja jaoimme kokemuksia omasta toiminnasta.
Yksi mukavimmista muistoista liittyy kuitenkin Avartin seikkailuun. Neljän hengen ryhmässä suunnittelimme mini-seikkailun ja toteutimme sen. Oli kerrassaan mukavaa olla ryhmäläisenä tekemässä sitä, mihin yleensä itse ohjaan nuoria! Kävimme läpi seikkailu-prosessin tiivistetyssä aikataulussa ja toinen ryhmä toimi arvioitsijoina. Saimme siis myös palautetta toiminnastamme.
Olen joskus määritellyt hyvän koulutuksen sellaiseksi, että se herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Ensikokemukseni kansainvälisestä Avartti-toiminnasta oli juuri tällainen. Sain luotua kansainvälistä verkostoa ja opin paljon uutta. Mielessä pyörii paljon kysymyksiä toiminnasta ja sen kehittämisestä. Hyvä koulutus siis antaa aivoille lisätyötä ja sen seurauksena usein syntyykin jotain uutta ja mielenkiintoista. Tietenkin hyvällä koulutuksella on myös myönteistä vaikutusta motivaatioon. Nyt tähyilemmekin yhteistuumin uusia kansainvälisiä kokemuksia.
Anu Rastas, Kemi
