Saavuimme torstai iltapäivänä eri puolilta Suomea Kitsin tienhaaraan, Lieksaan. Tarkoituksenamme oli tehdä neljän päivän vaellus Lieksan seudulla kulkevaa Karhunpolkua pitkin. Ryhmään kuuluu neljä tyttöä Liperistä Outi Rummukainen, Anni Westman, Mari Ponkilainen ja Elina Puumalainen, sotkamolaiset Eeva-Leena Heikkinen ja Aino Lukkari, sekä tamperelainen Iiris Kurvinen. Mukana seikkailun timmellyksessä olivat myös ohjaajamme Anna-Kaisa ja Sami Vihersalo sekä seikkailun arvioitsija Mikael Torppa.
Ennen lähtöä pidimme vielä pikaisen ensiavunannon kertauksen, yhteisten kamojen jaon ja tarkistuksen. Lähdimme vaeltamaan karttojen ja kompassien avulla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme. Ensimmäisenä päivänä kadotimme sijaintimme hetkellisesti kartalta, mutta löysimme onneksi pian takaisin kartalle ja pienen uudelleen suunnittelun jälkeen seurasimme taas suunniteltua polkua. Illalla pääsimme monivaiheisen päivän päätteeksi suunnitellulle yöpymispaikalle ja iltatoimien jälkeen köllähdimme ansaitulle levolle teltoihimme.
Perjantaina heräsimme auringon paisteeseen ja lähdimme hyvillä mielin vaeltamaan noin 20 kilometrin matkaamme seuraavalle yöpymispaikkaamme. Välillä pysähdellen etenimme hyvää tahtia ja nautimme matkan varrelle osuneista maisemista ja toistemme seurasta. Jalat olivat välillä kovalla koetuksella, mutta yhdessä tsemppasimme toisemme perille asti.
Lauantaina meiltä kysyttiin voimia, sillä tarvoimme koko 20 km päivämatkan taukoamattomassa vesisateessa. Matkalla pääsimme harjoittelemaan brittien checkpoint lappusten käyttöä useaan otteeseen. Voimaa ja jaksamista meiltä löytyi juuri tarvittava määrä ja perille lopulta päästiin lopen uupuneina ja litimärkinä. Samalla päivä oli muistutus siitä, että tälläisiä päiviä voi osua kohdalle Walesissakin. Tunteetkin purkautuivat illan mittaan ja se tiivisti ryhmähenkeämme entisestään.
Sunnuntai aamuna lähdimme hyvissä ajoin tarpomaan viimeistä noin 5 kilometrin pätkäämme harjoitusseikkailussa. Kotiin pääsystä motivoituneina vaelsimme perille hyvissä ajoin, ryhmän lievistä jalkaongelmista huolimatta. Perillä keskustelimme ohjaajien tarjoamien pullakahvien äärellä seikkailun tapahtumista ja jatkosta. Sen jälkeen hajaanuimme taas omille teillemme valmistautumaan Walesia varten.
Aino Lukkari
