Siirry sisältöön

Tulevaisuusverstasta ja pedagogisia näkemyksiä

15.11.2011

Jo vuosisadan elämää nähneessä salissa istuu parisenkymmentä tulevaa kohtaamisen ammattilaista, autuaan tietämättömänä tulevasta. He ovat pian uunituoreita nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajia Peräpohjolan Opistolta Torniosta, ja minä olen yksi heistä.

Vietimme tiiviit muutaman päivää tutustuessamme Avartti –ohjelman saloihin; sen perustamisajoista tähän päivään. Pääsimme sisälle sen toimintaperiaatteisiin ja -menetelmiin. Uskon, että jokainen koulutuksen käyneistä kurssikavereistani voi todeta jotain oppineensa, kun lähtökohtana oli kuitenkin kaiken kattava kysymys, mikä ihmeen Avartti?

Avartti ei ole järjestö, johon liitytään ja jonka jäseniä ollaan. Tästä, ja muutamasta levystä motivaatiosuklaata me lähdimme liikkeelle. Työskentelimme yksin ja ryhmissä, niin powerpointien kuin avoimen keskustelunkin kautta. Pohdimme tulevaisuuden Suomea, minkälaista nuorisotyö on kun eletään vuotta 2025? Suunnittelimme seikkailuja kuvitteellisille ryhmille ja mietimme ohjaajan tehtäviä ja tavoitteita yhteiseen päämäärään pääsemiseksi.

Avartti on kansainvälinen kokoajan laajalti kasvava ohjelma, jota nuoret halutessaan toteuttavat. Se on kasvava nuorisotyön menetelmä, joka perustuu Kurt Hahnin pedagogisiin kasvatuksellisiin näkemyksiin. Ohjelmalla on paljon tavoitteita ja päämääriä, mutta itselleni jäi päällimmäisenä mieleen ajatus siitä, kuinka ohjelman kautta nuorista etsitään hyviä puolia, niitä piileviä, jokseenkin salaisia lahjoja.

Ohjelman kautta nuoret voivat löytää itselleen mielekästä tekemistä, saada uusia ystäviä, kansainvälistyä ja ennen kaikkea oppia erilaisia, hyödyllisiä asioita, niin elämästä, kuin itsestäänkin. Yhä useamman toivoisin innostuvan ohjelmasta. Meistä jokainen sai tulevaisuuden kannalta uutta, arvokasta tietoa, ja ennen kaikkea opimme uuden menetelmän toteuttaa tulevaisuutemme ammattia nuorten parissa. Tule sieki tekemään Avarttia, niin mieki aion!

Terveisin,

Sonja Leppänen
nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja opiskelija Peräpohjolan Opisto, Tornio