Siirry sisältöön

Venäjä kutsuu elokuussa!

12.04.2010

Venäjän Avartti järjestää kansainvälisen nuorten leirin Petroskoin lähellä, Karjalan tasavallassa 3.-9.8.2010. Suomi on myös kutsuttu mukaan tapahtumaan.

Kansainväliselle leirille osallistuu satoja nuoria ympäri maailmaa. Aikaisempina vuosina leiri on kerännyt nuoria Venäjän lisäksi muun muassa Suomesta, Saksasta, Latviasta, Etelä-Afrikasta, Sri Lankasta, Singaporesta ja Turkista.

Suomi osallistuu leirille yhdellä ryhmällä. Leiristä kiinnostuneet voivat kysyä lisätietoja Avartti-toimistosta: office@avartti.fi tai mikko.varesmaa@alli.fi.

Suomalaisen ryhmän ohjaajina toimivat Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat. Mukaan voi ottaa myös ohjaajan omalta paikkakunnalta.

Leirin hinta on 50 euroa, joka sisältää matkat Petroskoihin ja takaisin, majoituksen ja ateriat sekä viisumin.