Siirry sisältöön

Medialle

Avartti on 14–25-vuotiaiden kansainvälinen harrastusohjelma. Maailmalla se tunnetaan nimellä ”The International Award for Young People”. Vuosittain ohjelmaan osallistuu miljoona nuorta yli 130 maassa. Ohjelma aloitettiin Isossa-Britanniassa vuonna 1956 ja se perustuu saksalaisen, tohtori Kurt Hahnin kehittämään elämyspedagogiikkaan. Suomessa Avartti aloitettiin vuonna 1999.

Avartti korostaa tavoitteellisuutta, pitkäjänteisyyttä, vapaaehtoisuutta ja kansainvälisyyttä. Se tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua oman yhteiskunnan toimintaan sekä luo mahdollisuuksia nuorten ja aikuisten väliselle yhteistoiminnalle. Nuori kehittää ja testaa taitojaan sekä asettaa itse tavoitteensa ja kilpailee vain itsensä kanssa. Toiminnan ohessa on myös mahdollista tavata muita nuoria ja tutustua erilaisiin kulttuureihin.

Avartissa on kolme tasoa: pronssi (14 vuotta täyttäneille), hopea (15 vuotta täyttäneille) ja kulta (16 vuotta täyttäneille). Sekä Pronssi- että hopeatason vähimmäisaika on puoli vuotta ja kultaisen vuosi.

Ohjelmassa voi hyödyntää tuttuja harrastuksia tai aloittaa uusia. Avartissa valitaan yksi harrastus kolmessa eri toiminnoissa: Palvelu, Taito ja Liikunta. Lisäksi tehdään elämyksellinen Seikkailu. Kultatasoon kuuluu yleishyödyllinen projekti.

Palvelussa otetaan vastuuta toisista ihmisistä ja ympäristöstä.  Taidossa on opitaan hyödyllisiä taitoja. Liikunnassa korostetaan hyvän yleiskunnon ja terveiden elämäntapojen merkitystä. Seikkailussa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat 4 – 7 hengen ryhmässä yhteisen retken luonnossa. Seikkailussa nuoret oppivat omatoimisuutta sekä ottamaan vastuuta ryhmän toiminnasta ja jäsenistä. Saavutettuaan asettamansa tavoitteet nuorelle luovutetaan kansainvälisesti arvostettu ja tunnustettu todistus.

Avartissa ohjaajan tehtävänä on toimia mahdollistajana ja tukijana. Ohjaajina toimivat esimerkiksi nuorisotyöntekijät, opettajat, nuorten vanhemmat sekä eri lajien taitajat ja harrastajat. Ohjaajan tukena voi toimia lajiohjaajia, jotka ovat nuoren valitseman harrastuksen henkilökohtaisia ohjaajia. Lajiohjaajat ovat esimerkiksi erilaisten yhdistysten ja järjestöjen aktiiveja, jotka haluavat opettaa harrastuksissa tarvittavia tietoja ja taitoja.

Avartti ei ole järjestö vaan se on tapa tehdä nuorisotyötä, joka perustuu olemassa olevien nuoren kasvua tukevien tahojen (järjestöt, kunnat, seurakunnat ja koulut) yhteistyöhön. Periaatteena on, että ne tarjoavat nuorelle mahdollisuuden osallistua palveluun, taitoon, liikuntaan ja seikkailuun osana oman organisaationsa toimintaa. Nuori voi tehdä mieltymyksensä mukaan kaikki harrastustoiminnot yhdessä tai vaikkapa neljässä eri paikassa. Suomalaiset nuoret voivat osallistua ohjelmaan ulkomailla – ja päinvastoin.

Avartti on opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus. Hallinnollisesti se toimii Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n yhteydessä. Ohjelmaa toteutetaan itsenäisesti kunnallisessa nuorisotyössä, nuorisojärjestöissä, kirkon nuorisotyössä, kouluissa, laitoksissa ja urheiluseuroissa.

Avartti-toiminnan tukena toimii opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Avartti-neuvottelukunta. Sen tavoitteena on tuoda positiivista julkisuutta Avartille ja siten edistää nuorten harrastustoimintaa. Neuvottelukunnan kokoonpano kaudella 2007-2011 on:

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, puheenjohtaja
Tohtori Pentti Arajärvi
Pääsihteeri Aaro Harju
Kansanedustaja Heli Järvinen
Ylijohtaja Riitta Kaivosoja
Ministeri Kalevi Kivistö
Toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen
Toimitusjohtaja Satu Mehtälä 
Kunnanjohtaja Hannele Mikkanen
Johtaja Pirkko Määttä
Ministeri Jaakko Numminen
Arkkipiispa emeritus Jukka Paarma
Valtiosihteeri Marcus Rantala 
Avartti-ohjaaja Jassin Rezai 
Kauppias Erja Salo
Kansanedustaja Pertti Salolainen 
Johtaja Martin Sandelin
Työalasihteeri Sirpa Syrjä-Turpeinen
Johtaja Kirsi Sormunen 
Pääsihteeri Jukka Tahvanainen
Avartti-ohjaaja Sari Vepsäläinen
Toimitusjohtaja Sirpa Widomski
Suunnittelija Jukka Ruotsalainen, sihteeri  

Lisätiedot
avartti.fi
Suunnittelija Jukka Ruotsalainen
puh: 050-343 1143
e-mail: jukka.ruotsalainen@avartti.fi