Avartti harrastuksena

Avartissa jokainen voi muodostaa oman näköisen ohjelman, valitsemalla harrastukset ja tavoitteet omista kiinnostuksista lähtien.

Avartti koostuu kolmesta tasosta ja neljästä osiosta. Tehtyään valitsemansa tason osallistuja saa tunnustuksen, joka on pronssinen, hopeinen tai kultainen merkki sekä kansainvälisen todistuksen osallistumisesta Avartti-ohjelmaan.

kaaviossa on kuvattu Avartin eri osiot vapaaehtoistoiminta, taito, liikunta, retki ja kultatason projekti sekä eri tasot Pronssi, Hopea ja Kulta.

Avartin kolme tasoa ovat:

Pronssi
14 vuotta täyttäneet

Hopea
15 vuotta täyttäneet

Kulta
16 vuotta täyttäneet

Osallistuja voi aloittaa Avartin haluamaltaan tasolta ikärajojen puitteissa.

Avartti-ohjelmassa on neljä osiota:

Vapaaehtoistoiminta
Taito
Liikunta
Retki

Lisäksi kultatasoon kuuluu Projekti.

Ohjelmassa voi hyödyntää vanhoja harrastuksia tai aloittaa uusia.

Osallistuja voi omasta innostuksestaan riippuen aloittaa Avartin yhdellä harrastuksella tai tehdä kaikkia toimintoja samanaikaisesti. Avarttia voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Retki ja kultatason Projekti toteutetaan ryhmänä.

Viisi poikaa kesäisessä maisemassa keinumassa. Sitaatti: "Avartin voi tehdä melkein miten tahansa haluaa, joten omien tavoitteiden asettaminen ja niihin tähtääminen on ollut sekä mukavan haastavaa että mielekästä. - Sakari

TAITO
Osallistuja valitsee jonkin itseään kiinnostavan lajin opeteltavaksi taidokseen.

Taitolajit voivat olla tiedollisia valmiuksia lisääviä, esimerkiksi kielten opiskelua, historian tutkimista, koodaamista tai erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Osallistuja voi valita myös kädentaitoja edistäviä lajeja, kuten käsityöt, huonekalujen kunnostus tai autojen ja koneiden korjaus.

Taitolajit voivat olla myös ilmaisullisia, kuten teatteri, musiikki, maalaus tai videoiden tekeminen.

VAPAAEHTOISTOIMINTA
Vapaaehtoistoiminnan tavoitteena olla avuksi muille ihmisille. Vapaaehtoistoiminnassa opitaan käytännön tekemisen kautta. Se voi olla toimintaa jonkun henkilön, ryhmän tai yhteisön hyväksi.

Vapaaehtoistoiminta voi olla esimerkiksi koulun oppilaskunnan toimintaan, hyväntekeväisyystapahtumaan tai ympäristönsuojeluprojektiin osallistumista.

LIIKUNTA
Avartissa osallistuja voi valita liikuntamuodokseen itseään kiinnostavan liikuntalajin. Liikunnassa voi harrastaa tuttua urheilulajia tai kokeilla jotakin uutta. Liikunta voi olla yksilö-, pari- tai joukkuelaji. Osallistuja voi myös kokeilla useita liikuntalajeja.

Liikuntaa voi olla esimerkiksi kävely, pyöräily, skeittaus tai parkour.

RETKI
Retki-osiossa osallistujat suunnittelevat ja toteuttavat 4–7 hengen ryhmässä yhteisen vaelluksen tai tutkimusmatkan luonnossa. Ryhmä päättää, tekeekö se retken esimerkiksi jalan, polkien, meloen, hiihtäen, ratsastaen tai soutaen.

PROJEKTI
Avartin kultatasolla osallistuja suunnittelee ja toteuttaa itseään kiinnostavan projektin. Projektin voi tehdä Suomessa tai ulkomailla. Projekti voi olla esimerkiksi leirin/tapahtuman järjestäminen tai ympäristönsuojeluun osallistuminen.

Siirry sisältöön