Hyppää sisältöön

Nuorisotyötä kouluissa ja oppilaitoksissa – julkaisu kokoaa yhteen toimintamallit

Osaamiskeskus Nuoskan julkaisema Nuorisotyötä kouluissa ja oppilaitoksissa – teos kuvaa nuorisotyön käytäntöjä kouluissa ja oppilaitoksissa 2020-luvun alussa. Teoksessa on mukana valtakunnallisia ja paikallisia malleja sekä kuvauksia toimivan yhteistyön rakentamisesta. Julkaisun valtakunnallisia toimintamalleja esittelevässä osassa esitellään ammattiopisto Luovin Avartti-toimintaa.

Artikkeli keskittyy avaamaan varsinkin ammattioppilaitosten asuntoloissa toteutettavia käytäntöjä, joilla on lisätty omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja nuorten opiskelumotivaatiota. Ammattioppilaitosten asuntoloissa työskenteleville ohjaajille Avartti on muotoutunut päivittäiseksi työkaluksi, jonka avulla asuntolassa on
voitu rytmittää nuorten arkea.

“Avartti ei ole erillistä toimintaa, vaan se on osa työntekijöiden ja nuorten arkea. Nuorelle toiminta näyttäytyy kivana harrastuksena, mutta ammattilaisille se on työkalu. Hyöty on molemminpuolista.”

Avarttia käsittelevän artikkelin teokseen kirjoittivat Suvi Viljanen, Tiina Koivukangas ja Maija-Sisko Kauppila.

Teoksen tiedot:

Kantonen H., Hännikäinen-Uutela, A-L. & Kiilakoski T. (toim.) 2021. Nuorisotyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Xamk kehittää 165. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Teos on luettavissa verkko-osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/505526

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta